keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Päivän luonnos


Päivän luonnos. Ei mallia.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Suoraan tussilla



Useaan otteeseen olen kuullut, että kannattaa luonnostella suoraan tussilla lyijykynän sijaan - ainakin harjoitusmielessä. Kokeilin tekniikkaa joskus, mutta annoin periksi, kun virheet, joita ei voinut korjata, pilasivat kaikki kuvat. Muutama päivä sitten syttyi lamppu pienessä päässäni ja tajusin, että kun luonnostelee suoraan tussilla, on kuva ajateltava valmiiksi mielessä. Ikään kuin piirtää näkymättömät viivat paperille ennen oikeita viivoja. Jos ei tee näin, lopputulos on se sama kuva, jonka olen piirtänyt jo satoja kertoja. Näin siksi, että vapaassa luonnostelussa sitä tuppaa piirtämään asioita, jotka jo osaa piirtää. Suoraan tussilla-tekniikalla ei tule toistettua samaa kuvaa uudelleen ja uudelleen, koska piirtää todennäköisemmin sen mitä sillä hetkellä miettii. Kuva ei tulekaan selkäytimestä, vaan tuoreesta mielikuvituksesta. Tässä pari luonnosta tältä päivältä.

torstai 6. marraskuuta 2008

Palkintosija tuli

Hip hei.

3d-Ritarini ylsi the gnomon workshop -kilpailussa palkinnoille! Pakko olla tyytyväinen, sillä ohjelma, jota käytin työn tekemiseen oli ensimmäistä kertaa käytössä. Tästä on hyvä jatkaa Digimuovailun parissa. :)

lauantai 1. marraskuuta 2008

70 tunnin kuluttua...



Pidin "Love is dead" -projektista päiväkirjaa ja oli mukava laskea tunnit työn valmistuttua. 70 tuntia vääntämistä ja kääntämistä uuden softan parissa. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen, vaikka korjattavaakin keksii, kun tarkasti katsoo. Osallistuin työllä Gnomon 3d sculpting -kilpailuun ja jään jännityksellä odottamaan, joskohan joku palkinto loksahtaisi. Kilpailun teemana oli Love is dead. Allaolevan tekstin kirjoitin työni yhteyteen.

"We won the great battle, but when I got home, I found our village ravaged down to the ground. When I asked about my loved one, I was led to her grave. Now I'm mourning here and wishing there was some spell to bring her back. Love is dead and it kills me."




Katso character sheet TÄSTÄ!

ja turntable video TÄSTÄ! (2,3meg quicktime)