sunnuntai 22. elokuuta 2010

Cowboy luonnos

Päivän luonnos. (Käytin mallia hahmon vasempaan käteen.) Totesin tätä kuvaa suhertaessa, että tarvitsen luonnoksiini kyniä eri kovuuksilla, koska tässä käytetyllä yhdellä kynällä oli erittäin vaikea saada aikaiseksi tummia alueita. Ensi kerralla sitten.

tiistai 17. elokuuta 2010


Päivitys vuoristokuvaan, joka tulee pelin taustalle. Edellinen shotti ei ollut riittävän laaja ja etualan objektit piti poistaa. Edelleen konseptivaiheessa.

perjantai 13. elokuuta 2010


Olen mukana peliprojektissa, johon teen taustakuvituksen. Tässä ensimmäinen konseptiskissi.




tiistai 3. elokuuta 2010


Seuraavaksi ajattelin tehdä Mecha-kuvan ja tässä alkusketsi, jonka pohjalta lähden maalaamaan. Tykkään tehdä esiluonnoksen lyijykynällä. Vien se sitten Photoshoppiin, jossa kuvaa on helppo muotoilla ja fiksailla sopivaan muotoon (=kokeilla kaikkea mahdollista). Etualalle saattaa tulla vielä moottoripyörä tai hahmo, jota mecha jahtaa. Taustaa en ole miettiny yhtään vielä. Laatikkotalot auttaa lähinnä hahmottamaan perspektiiviä. Tästä se lähtee...




maanantai 2. elokuuta 2010


Nopea valooriharjoitus. Pimeys, valo ja hahmo.




sunnuntai 1. elokuuta 2010

The road of skulls!



Tässä viimeisin digimaalaukseni, jonka tekemiseen meni viikon verran aikaa. Sovelsin kuvaa tehdessäni kaikkea viime aikoina oppimaani ja kertaamaani "teoriaa", kuten valooriversion tekemistä ennen varsinaista maalausta. Alkuperäinen kuva oli vaakasuuntainen ja siinä oli enemmän hahmoja, mutta loppuvaiheessa totesin kuvassa olevan turhan paljon tarpeetonta materiaalia ja saksin sen nykyiseen muotoonsa. Jos jotakuta kiinnostaa, voin laittaa työvaiheita esille.