torstai 23. kesäkuuta 2011

Alien revittelyä

Turusta on ollut vaikea löytää kunnollisia taiteilijatarvikkeita Turun Värin lopetettua. Sitten löysin itäisen kadun kehystamön. Kävin siellä pensselikaupoilla ja päätin testailla uusia välineitä. 



keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Spielberg ja Jones

Karikatyyrit ovat tuottaneet minulle päänvaivaa jo pidemmän aikaa ja päätin kokeilla toista lähestymistapaa tuttujen kasvojen piirtämiseen. Jätin liioittelut sikseen ja annoin mennä. Onhan nämä nyt huomattavasti tunnistettavampia näin. 


sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Frank E.N. Stein

Piirsin herra Frankensteinin. Siinä hän sitten käpsytteli yksinään menemään ja näytti melkolailla apaattiselta. Totesin aika pian, että hahmo vaatii ympärilleen mielenkiintoista toimintaa. Piirsin yhden koiran roikkumaan hirviössä kiinni ja innostuin. Päästin lisää koiria irti ja asetinpa koirille johtajankin. Älyvapaa idea, mutta mitäpä tuosta. Hauskaa oli!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

ARRRRR! Pirates!

Toteutan sarjan erilaisia hahmoja. Tässä ensimmäinen, hiukan Jack Sparrow henkinen merirosvo.


torstai 9. kesäkuuta 2011

Poika ja sädepyssy

Kun ei piirretä työksi, piirretään huviksi. Piirtämättä on niin kovin vaikea olla. Tässä tämän päiväinen harjoitus.



maanantai 6. kesäkuuta 2011

Pieni aarteenetsijä

Piirsin pienen aarteenetsijän. Kokeilin uutta pensseliä tussaukseen ja hyvältähän se tuntui.